Siirry suoraan sisältöön

Omenainen uunipata

Ostoskoriin kahdelle hengelle

1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
250 g Kotkan Lihamestarien karjalanpaistilihaa
1 rkl voita
1 tl hunajaa
1 tl suolaa
loraus viinietikkaa tai balsamicoa
peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä tai ripaus kuivattua
1 kanelitanko
1 1/2 dl vettä
1 omena
silputtua persiljaa

Halutessasi 2 rkl smetanaa

Ruskista Karjalanpaistilihat paistinpannulla. Kuori ja lohko omena, sipuli ja valkosipuli reiluiksi paloiksi. Nosta sipulit, omenat ja lihat voideltuun uunipataan tai -vuokaan ja lisää joukkoon mausteet. Kaada päälle vesi ja peitä pata kannella. Kypsennä pataa 200-asteisessa uunissa vähintään 1 1/2 tuntia. Poista kanelitanko ja lisää ennen tarjoilua persilja sekä halutessasi smetana. Nautiskele rakkaan kanssa vaikkapa perunoiden tai riisin kera!

 

Palkinnot

Kotkan Lihamestareiden tuorelihamakkarat ovat olleet useana vuonna kärkisijoilla kovatasoisessa makkaranvalmistuskilpailussa Englannin Nottinghamissa. Tuliaisina on ollut kulta- ja hopeamitaleita jo viiden vuoden ajan. Maista sinäkin! Makkaroita löydät Kotkan Prisman sekä muiden hyvin varustelluiden kauppojen palvelutiskeistä. Jos teidän kaupan tiskissä ei niitä vielä näy, niin kysykää ihmeessä kauppiaaltanne, asia on varmasti korjattavissa! Kurkkaa myös resepti-idea ja sitten vaan kokkaamaan!

Ota yhteyttä!

Kysykää kauppiaaltanne Kotkan Lihamestareiden antimia.
Tuotteista voitte tiedustella tai antaa palautetta Panu Eerolalle.
Paikallismestari palvelee!

p. 044 028 7820

panu.eerola@kotkanlihamestarit.fi