

Karjalanpaisti varrastettuna

1 rasia Lihamestarin karjalanpaistia
1dl savukastiketta
nokare voita
varrastikut
sormiote maustepippureita
1 sipuli
1 rkl suolaa
5 kpl laakerinlehtiä
1/2 litraa vettä
1/2 litraa tummaa olutta
Tikuta lihat. Hiero savukastike lihoihin. Ruskista lihat voissa.
Lado vuokaan, lohko sipuli lihojen päälle ja lisää nestettä sopivasti niin, että lihat juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä uunissa +180 astetta noin 2 tuntia.
Katso Lihamestarin keittiössä -video tästä.
Paahdetut uunijuurekset
4 annosta
2 isoa porkkanaa
300 g lanttua
2 sipulia
2 kokonaista valkosipulirypästä
4 punajuurta
sormisuolaa
siirappia
rypsiöljyä
hunajaa
Lohko kuoritut porkkanat, lantut, punajuuret ja sipulit. Laita juurekset uunivuokaan, ripottele joukkoon suolaa ja mausta vielä reilulla määrällä siirappia.
Leikkaa valkosipulinkynsiryppäästä hattu pois. Asettele rypäs uunijuuresten kanssa samaan vuokaan. Kaada kynsien päälle rypsiöljyä, hunajaa ja mausta suolalla.
Laita vuoka uuniin. Kypsennä lihojen kanssa 180 asteisessa uunissa noin 45 min tai kunnes juurekset tuntuvat kypsiltä. Peitä tarvittaessa foliolla.

Palkinnot
Kotkan Lihamestareiden tuorelihamakkarat ovat olleet useana vuonna kärkisijoilla kovatasoisessa makkaranvalmistuskilpailussa Englannin Nottinghamissa. Tuliaisina on ollut kulta- ja hopeamitaleita jo viiden vuoden ajan. Maista sinäkin! Makkaroita löydät Kotkan Prisman sekä muiden hyvin varustelluiden kauppojen palvelutiskeistä. Jos teidän kaupan tiskissä ei niitä vielä näy, niin kysykää ihmeessä kauppiaaltanne, asia on varmasti korjattavissa! Kurkkaa myös resepti-idea ja sitten vaan kokkaamaan!

Ota yhteyttä!
Kysykää kauppiaaltanne Kotkan Lihamestareiden antimia.
Tuotteista voitte tiedustella tai antaa palautetta Panu Eerolalle.
Paikallismestari palvelee!
p. 044 028 7820